En olisi koskaan uskonut, että joudun tähän tilanteeseen: Käymään avioeron läpi. Mutta ei kai kukaan naimisiin menekkään sillä asenteella, että sitten kun erotaan. Minä ainakin uskoin, että olemme yhdessä hautaan saakka, mutta toisin kävi.
Perjantaina asia minulle kylmästi ilmoitettiin ja järjestettyäni lapset isälleni hoitoon viikonlopuksi, minut jätettiin kotiin yksin tämän shokin kanssa. Olin siis yksin koko viikonlopun, paitsi lauantaina ystäväni tuli seurakseni muutamaksi tunniksi, koska jouduin paniikkiin.
Tunteet menevät surusta raivon kautta loukattuun.
Kuitenkin minun on nyt pysyttävä vahvana, koska lasteni elämältä meni pohja ja perusturvallisuus ja luottamus isäänsä (valitettavasti) ja elämään pitkäksi aikaa.
Uni on paennut jonnekkin, kuten ruokahalu. Yritän kuitenkin syödä edes vähän, että jaksan tulevat koitokset.
Koruja tuskin tulee tänne ihan vähään aikaan, koska nyt elämä järjestettävä uudelleen. En kuitenkaan lopeta blogin pitoa, mutta lähitulevaisuudessa se on varmaan enemmän tätä avioeron käsittelyä.
