maanantai 29. huhtikuuta 2013

Tekevälle sattuu ja virheet v... eikun keljuttaa

Suunnittelin mallin, jonka idea tuli tapetista ja rannekorua aloin tekemään. No, langan päättely ei sitten mennytkään ihan niin, kuin ajattelin ja yksi helmi hajosi ja tulos on tässä. Eniten harmittaa se, että ehdin tehdä päättelysolmun ja se on tosi hankala purkaa. :(

Aion kyllä vielä tänään purkaa tuon kohdan ja tehdä  sen valmiiksi, mutta ensin pitää keittää harmitus-kahvit. 

Ja vielä yksi kuva, että malli tulee parhaiten esille.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Black and White


Tällaiset tuli tehtyä lahjaksi ystävälleni, jonka toive oli musta-valkoiset korvakorut. Värillisten korujen jälkeen nuo olivat piristysruiske itsellekkin. Pitää varmaan jatkossa tehdä enemmän noita musta-valkoisia. :)

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Korviksia...


Tein taas muutamat korvikset, kun niitä aina välillä kysellään ja kesällä suomalaisetkin naiset haluavat koristautua väreihin. :)

Ihan itte suunnittelin! ;)

Mietin jotain kesäistä hiussolkea ja jostain mieleeni putkahtivat nuo värit. Suunnitellessani tuli jokin häivähdys menneestä, mutta en saanut ajatuksesta kiinni. Tarvittiin taas tytär ja hän tokaisi nähdessään soljen: Äiti, noi värit on siitä yhdestä mehukeitto-purkin kyljestä. No niinpä onkin ja sitä mehukeittoa tuli lapsena juotua kerran jos toisenkin.

Ensin solki takapuolelta. Onneksi kestävää liimaa saa tuosta lähikaupasta, ettei tarvitse tilata mistään ja odotella.

Solkeen meni helmiä 403 helmeä ja koko on: 5,2 x 1,8 cm. Eli lähinnä tuo käy koristeeksi kampaukseen.