keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Ristiinpistelyä...

Tämä malli oli aikanaan Suuri Käsityölehti nimisessä julkaisussa. Alkuperäisessä työssä se oli tehty leikkikuutioksi, mutta se "pieni muokkaaja" istui olkapäällä ja supatteli korvaan, että taulu on parempi.
Tuo on tehty vuosia sitten, kun lapset olivat vielä ihan kapalorottia.;0)
Siitä sitten opeteltiin värit, numerot1-5 ja tasatunnit.=)
Tämä taas alkujaankin oli kello jossain espanjalaisessa julkaisussa, mutta niin pirun pieni, että taas korvaan supistiin suurentamisen puolesta. Väritkin piti vaihtaa (todella yllättävää) keittiöön sopiviksi. Tämäkin on vuosia vanha, mutta edelleen tykkään siitä.=)

tiistai 25. toukokuuta 2010

Kukkia ja kimalaisia...

Meillä on kaksi omenapuuta, toinen ei edes tee vielä omenoita ja toisen  omenat on kuulemma tosi happamia (en tiiä, kun en voi syödä omenoita, edes omista puista) ja kelpaavat kuulemma ainoastaan kotiviiniin.
Satoa antavassa on kuitenkin niin kauniit kukat, että en haluaisi siitä kuopua, mutta kaadettava se on.=(
Kävin räpsimässä siitä useamman kuva, mutta tää oli hienoin kimalaisen takia. Siellä pörräsi melkoisesti myös ampiaisia ja niitä piti varoa rajun allergian takia.
Harmi,että omenapuut kukkivat niin vähän aikaa. Onneksi kuvia voi katsella pitkin vuotta.=)

maanantai 24. toukokuuta 2010

"Paha silmä" suojelee lastani...

Kun olin lapsi, kävimme melkein joka kesä etelässä ja Kreikka puhutteli pientä matkaajaa.=)
Sain sieltä tuon riipuksen, joka löytyy varmaan suurimalta osalta Rhodoksen ja ylipäätään Kreikan matkaajilta.
En ole koskaan oikein ymmärtänyt riipuksen nimeä, koska sen tarkoitushan on suojella pahalta.

Tyttäreni H löysi riipuksen kätköistäni ja halusi sen itselleen suojeluskoruksi. Annoin riipuksen ja helmet mielelläni, koska se saa nyt uuden elämän tyttäreni kaulassa.=)
Tyttö suunnitteli ja toteutti korun muuten itse, mutta äiti sai taas "kunnian" laittaa koruun lukot.
Ihan on mielestäni onnistunut koru.=)

torstai 20. toukokuuta 2010

Kukkia muttei sidontaa...

Meidän pieni ja ainut luumupuu innostui kukkimaan oikein urakalla ja se on kaunis,huoh!=)
Se tekee pieniä liloja luumuja ja niistä saa ihan hyvää mehua. Monesti on pitänyt se kuvata, mutta nyt on vasta sellainen kamera jolla kuvaaminen onnistuu.
Tuomikin tyrkkää kukkaa kunnolla ja HAISEE! Tuomi ei siis tuoksu vaan käryää kuin kissan kusi ja aiheuttaa allergiaa ja migreeniä, mutta kukkiessaan kaunis. Pihalla pitää käydä joka päivä kyttäämässä, kunka paljon mikäkin kasvi on kasvanut yön aikana. Kärsivällisyys ei ole parhaimpia puoliani!;0)

Kaffekuppeja aitona retrona...

Soitin tänään ystävälleni ja tuli puhetta vanhoista kaffekupeista. Hän suunnitteli matkaa kirppareille kuppien metsästykseen. Muistin, että minulla on kaapissa seisonut aivan turhaan vuosia vanhat kupit ja tassit. Meillä on juhlakuppeja sen verran, että isäntä oli jo helisemässä, kun raahasin näitä kotiin.;0)
Aitoja Tsekkoslovakialaisia kuppeja, eli todellista retroa.
Lupasin kupit ystävälleni, koska tiedän hänen pitävän näistä hyvää huolta ja eikös kierrättäminen ole vieläkin muotia!=)
Nämä löytyivät samaisesta kaapista ja päätin, että nyt saavat tulla ulos kaapista!;0)
Ihastuin näihin vadelmakuppeihin, vaikka vadelmat kuulemma näyttävät koppakuoriaisilta;0)
Näistä sormustimista (meillä käytetään lähinnä "ämpäreitä" kuppeina) on kiva juoda kaffea kesällä tuossa kartanolla.=)
Nämä ovat isännän kupit. Keräsi näitä jo ennenkuin tapsimme. Ehtaa Neuvostoliittoa. Näitä saa nykyäänkin, mutta niissä lukee Russia. Rompetoreilla ja kirppareilla näitä näkee aina välillä.
Seuraavaksi olisi tarkoitus tehdä näille oma vitriini.
Vanhat kupit ja tassit kunniaan ja juokaa niistä välillä kaffea, maistuukin erilaiselta:0)

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

My flying heart part 2

Taas se iski: himo muokata valmista mallia.=)
Alkuperäisessä oli siivet jotenki liian kaukana ja tottahan rouvan piti laittaa siivet lähemmäksi. Tässä olisi sininen versio ja laukkukoruksi se muokkaantui:=)

maanantai 10. toukokuuta 2010

My flying heart...

Vielä yksi koru tälle päivälle.=)
Netistä bongattu ilmainen malli pääsi toteutumaan kaulakoruksi. Ketjuun laitoin mustia lasihelmiä ja Delicoita. Tuo punainen on todella tummaa ja sanon sitä verenpunaiseksi.

Ortodoksiristi...


Joku aika sitten päätin suunnitella ortodoksiristin. Olen eronnut luterilaisesta kirkosta 15 vuotta sitten, eikä se oikeastaan ole muuttanut elämääni millään lailla.
Ortodoksisuus tosin kiinnostanut minua melkein aina ja ikonit ovat ihania. Kun löytäisin jostain ikonin helmityönä, niin olisin hyvin hyvin onnellinen. Koska en ole sellaista löytänyt, päätin suunnitella tuon ja olen positiivisesti yllättynyt tuloksesta.

Kuuma kesä antaa odottaa itseään...

Tällaisen sain aikaiseksi perjantaina. Punainen ei ole ihan sen värinen kuvassa, kuin se on itse korussa.

torstai 6. toukokuuta 2010

Variaatioita...

On kahdenlaisia ihmisiä:niitä, jotka tyytyvät valmiisiin ratkaisuihin ja meitä, jotka emme tyydy. ;0)
Tuo edellisessä postauksessa oleva koru on tehty alkuperäisen mallin mukaan ja tottakai siitä piti tehdä oma versio, joka on tuossa ylhäällä.
Laitoin taustaksi turkoosin vihreää, mutta en saanut vangittua oikeaa sävyä tähän kuvaan vaikka kuinka yritin.
Tuo koru on himpun verran pienempi kuin alkuperäinen, mutta ei paljoa.
Tulokseen olen kyllä ihan tyytyväinen ja muuten, keskisormen syrjä on entistä kipeämpi! ;0)

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Sormet kuin neulatyyny...

Tämän takia keskisormen sivu on ihan arka ja rikki, mutta eipä tuo haittaa. Villihelmessä on ainakin ollut sellaisia teippejä, jotka on nimenomaan tarkoitettu suojaamaan sormia "reikiintymiseltä" ja sellaiset ajattelin seuraavaksi tilata.=)
Tämäkin malli on vanha ja vuosia mallikansiossa pyörinyt ja nyt sen vihdoin sain tehtyä. Tulokseen olen aika tyytyväinen ja teenkin heti perään samanlaisen, mutta pohjavärin muutan.
Lapset saapuvat kohta koulusta ja tää äiti lähtee laittamaan jotain välipalaa kiljuville kakaroille ja heidän vatsoilleen! See you again!=)

maanantai 3. toukokuuta 2010

Mallin suunnittelua ja murinaa...

Suunnittelen mallit käsin ja muutaman olen joutunut jäljentämään huonon taustan takia. Olen vielä niin vahanaikainen, etten ole hommannut niitä varten mitään ohjelmaa tietokoneelle. Tänään oli sitten sellainen päivä, että tussit olisi kannattanut pitää vain penaalissa ja penaali jemmassa.
Kyseessä oli nimittäin mallin tuplaus peilikuvana ja ketuiksi meni. Tälle tädille on aina tuo hahmottaminen peilikuvaksi tuottanut tuskaa ja yleensä täti saa itkupotkuraivarit ja paperi löytyy keittönhellasta syttypaperina.=)
Tänään paperi ei mennyt sentään syttypaperiksi, mutta ilmeisesti  tämä ilta menee mallin korjaamisessa ja miettiessä ohjelman tilaamisen järkevyyttä. Taidan vinkua sellaista synttärilahjaksi itseltäni, koska sponsorit yleensä katoavat tässä vaiheessa.;0)
Oletteko muuten hommanneet tuollaisia ohjelmia ja mitä olette niistä tykänneet? Olisi kiva kuulla mielipiteitänne.

Joskus se vaan ottaa aikaa...

Nimittäin tämän korun tekeminen. Malli saattaa olla tuttu joillekkin teistä, eli se on http://Bead-Patterns.com/ :ista tulostettu "Stained Glass Bracelet". Ihastuin siihen heti, mutta menikin monta vuotta, että se alkoi vaatia toteuttamistaan.=)
Sitä oli kuitenkin kiva tehdä ja olen tyytyväinen lopputulokseen.